Ruohokarin vesihuollon rakennustyöt VALMIIT

Kategoriassa: Ajankohtaista /

Limingan vesihuolto on rakentanut uuden vesijohdon ja saneerannut olemassa olevan paineviemärin välillä Saunarannantie – Selkämaantie. Työt aloitettiin viikolla 5 ja saatiin valmiiksi viikolla 13. Työt tehtiin Limingan vesihuollon omana työnä. Uusi vesijohto on ensimmäinen osa Ankkurilahden vesihuollon perusparannusprojektia. Ankkurilahden uusi runkovesijohto rakennetaan eri pituisissa osissa pidemmän ajan kuluessa ja mahdollisuuksien mukaan muita kaava-alueiden rakennusprojekteja hyödyntäen. Valmistuttuaan uusi runkovesijohto välille Tupos – Ankkurilahti tulee parantamaan Ankkurilahden vedenjakelun toimintaa ja toimitusvarmuutta. Paineviemärin saneeraustyössä uusittiin nykyinen paineviemäriputki tilavuudeltaan suuremaksi, jolla lisätään viemäröinnin kapasiteettia. Paineviemärin suurentamisella poistetaan yksi jätevesiviemäröinnin ns. pullonkaula reitiltä Liminka – Lakeuden jätevedenpuhdistamo. Samalla varaudutaan tulevaisuuteen ja Limingan alueen mahdollisiin kasvaviin jätevesimääriin.

Uusimmat artikkelit